Tänä vuonna luettu 1 627 295 uutista.
This year 1 627 295 news read.

Lotilan 6 C-luokkalaiset lahjoittavat osan musikaalituotostaan Monon vapaaehtoistyölle

Lotilan 6 C-luokkalaisten eeppinen tarina ystävyydestä saa todellakin hyvän kiertämään.

Lapset tekivät ison työn kasaamalla musikaalin kiusaamisen ja syrjäytymisen ehkäisemisen aiheesta, mikä sai paikalle tulleen yleisön ihastuksiin. Musikaalin näki koulun juhlasalissa lokakuussa sadat katsojat. Lisäksi lapset päättivät lahjoittaa osan musikaalituotoistaan syrjäytymisen ehkäisyyn liittyvään työhön.

Luokan lahjoituksen kohteeksi valikoitui vuonna 1992 perustettu lahtelainen Monon Side ry, jonka tekemä katupäivystystyö on aloitettu jo vuonna 1970. Monon missiona on kulkea nuorten rinnalla siellä, missä nuoretkin kulkevat. 

- Monon työssä toteutuu mitä konkreettisimmin musikaalin tarinan tavoite kohdata toisemme pelkoa tuntematta ja jättämättä ketään yksin, toteaa luokanvalvoja Ismo Pekkala

Tasavallan presidentti muisti oppilaita kiitoskirjeellä lokakuussa. Erityisesti hän nosti esille, miten hienoa on, että nuoret ovat tarttuneet toimeen ja tuoneet tärkeän asian esille. "Syrjäytymistä ei voi kukaan meistä yksin poistaa, yhdessä se on mahdollista", kirjoittaa presidentti Niinistö kirjeessään.

Lähde: Lahden Kaupunki


Päivitetty/Updated: 29.11.2017

Yhteistyökumppaneita

Twitter

Yhteistyökumppaneita

Tietoa Vastuullisuusuutisista

Vastuullisuusuutiset.fi on SoMe-kanava vastuullisille yrityksille ja organisaatioille.

Vastuullisuusuutiset.fi-portaalissa julkaistaan kotimaisia ja kansainvälisiä vastuullisuuden ja kestävän kehityksen uutisia päivittäin – 7 päivänä viikossa vuoden jokaisena päivänä kello 10.00 ja 17.30. Viikottain julkaisemme myös yhteistyökumppaneidemme parhaat käytännöt lukijoillemme.

Kello 10 ilmestyvän Vastuullisuusuutiset.fi-uutiskirjeen voi tilata kuka tahansa. Vastuullisuusuutiset.fi-uutisten toimituksesta vastaavat Crnet Oy ja CRnet Verkosto. Teknisestä toteutuksesta vastaa Metael Oy. Vastuullisuusuutiset.fi vastaava päätoimittaja on TkT Tuula Pohjola.

Lisää tietoa Vastuullisuusuutiset.fi-yhteistyöstä

About Us

Vastuullisuusuutiset.fi (CSR News) is a social media channel for responsible businesses and organizations.

Vastuullisuusuutiset.fi publishes national and international news about corporate social responsibility (CSR) and sustainable development - every day of the year at 10.00 and 17.30. We also publish weekly best practice news from our partner organizations.

Anyone can subscribe to the Vastuullisuusuutiset.fi- morning newsletter free of charge. The news are assembled by CRnet Oy and CRnet Network. The technical execution is provided by Metael Oy. The Editor in Chief is D.Sc.(Tech.) Tuula Pohjola.