Tänä vuonna luettu 2 007 052 uutista.
This year 2 007 052 news read.

Isät sisuuntuivat perhevapaauudistuksen odottamiseen - syntyi Isähaaste työnantajille

Isähaasteen aloittajat Tekniikan akateemiset TEK, Siili Solutions ja Knowit eivät luota siihen, että poliitikot muuttaisivat työelämää koko perheen kannalta tasa-arvoisempaan suuntaan. 

Tämä muutos lähtee työpaikoilta. Siksi he haastavat nyt muita työnantajia tarttumaan Isähaasteeseen. Osallistujat ovat mukana laajassa muutoksessa ja saavat työyhteisölleen oikeat ratkaisut isäystävällisyyden kehittämiseen.

Jokaisella isällä on oikeus saada elämäänsä molemmat: haastava työ sekä läheinen isä-lapsisuhde. Tämä ei kuitenkaan toteudu nykyisellään, sillä yksi neljästä parhaassa työiässä olevista miehistä kokee hankaluuksia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa*. Perhevapaille jäämisen arvioidaan edelleen olevan työpaikoilla naisille helpompaa kuin miehille. Yksityisellä sektorilla työskentelevät miehet pitävät perhevapaiden käyttöä vaikeimpana.**

Juuri tämän muuttamisesta on kyse neljän isän - HR-ammattilainen Mike Arvela, TEKin viestijä Aku Karjalainen, Isyyspakkaus-bloggaaja Tommi Koivisto ja HR-vaikuttaja Juho Toivola - ideoimassa Isähaasteessa. Perhevapaiden ja etätyön, osa-aikaisen työviikon ja sairaan lapsen hoitamisen tulee olla arkipäivää niin äideille kuin isillekin. Isän töiden uudelleenjärjestely perhevapaiden vuoksi on yhtä helppoa kuin lomienkin kohdalla. Hyvässä työpaikassa isien ei oleteta priorisoivan työtä perhe-elämän kustannuksella.

Työpaikan aito isäystävällisyys on kulttuuria, ei pelkästään lain vähimmäisvaatimusten noudattamista tai yksittäisiä käytäntöjä. Se edistää sekä miesten että naisten tasa-arvoa. Siili Solutions Oyj:n toimitusjohtaja Timo Luhtaniemi valottaa yhtiön kulttuuria:

Fambitionin toteuttamaan Isähaasteeseen voi tarttua minkä tahansa alan työpaikka, jossa on herätty ymmärtämään, miten tärkeää isäystävällinen johtaminen on. Isähaasteen aloittava avoin kick-off-tilaisuus järjestetään 30.8.2018 aamulla Helsingin Ruoholahdessa.

*Tutkimuksen mukaan 38-57-vuotiaista miehistä yli 26 prosenttia kokee hankaluuksia työn ja muun elämän yhteensovittamisessa. Aula Researchin selvitys, kevät 2017 (n= 1 800, vastaajina työntekijät ja johtajat).

**Tasa-arvobarometri 2017, Sosiaali- ja terveysministeriö

Lähde: Fambition Consulting Oy 


Päivitetty/Updated: 03.08.2018

Yhteistyökumppaneita

Twitter

Yhteistyökumppaneita

Tietoa Vastuullisuusuutisista

Vastuullisuusuutiset.fi on SoMe-kanava vastuullisille yrityksille ja organisaatioille.

Vastuullisuusuutiset.fi-portaalissa julkaistaan kotimaisia ja kansainvälisiä vastuullisuuden ja kestävän kehityksen uutisia päivittäin – 7 päivänä viikossa vuoden jokaisena päivänä kello 10.00 ja 17.30. Viikottain julkaisemme myös yhteistyökumppaneidemme parhaat käytännöt lukijoillemme.

Kello 10 ilmestyvän Vastuullisuusuutiset.fi-uutiskirjeen voi tilata kuka tahansa. Vastuullisuusuutiset.fi-uutisten toimituksesta vastaavat Crnet Oy ja CRnet Verkosto. Teknisestä toteutuksesta vastaa Metael Oy. Vastuullisuusuutiset.fi vastaava päätoimittaja on TkT Tuula Pohjola.

Lisää tietoa Vastuullisuusuutiset.fi-yhteistyöstä

About Us

Vastuullisuusuutiset.fi (CSR News) is a social media channel for responsible businesses and organizations.

Vastuullisuusuutiset.fi publishes national and international news about corporate social responsibility (CSR) and sustainable development - every day of the year at 10.00 and 17.30. We also publish weekly best practice news from our partner organizations.

Anyone can subscribe to the Vastuullisuusuutiset.fi- morning newsletter free of charge. The news are assembled by CRnet Oy and CRnet Network. The technical execution is provided by Metael Oy. The Editor in Chief is D.Sc.(Tech.) Tuula Pohjola.