Tänä vuonna luettu 2 231 031 uutista.
This year 2 231 032 news read.

Ämmässuolla hyödynnetty yli miljoona tonnia biojätettä - rekkoihin lastattuna jonosta tulisi noin 500 kilometrin pituinen

HSY on käsitellyt jo yli miljoona tonnia biojätettä viimeisen 25 vuoden aikana. Ämmässuolla biojäte kompostoidaan ja osa mädätetään ja siitä saadaan biokaasua sekä kompostia.

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on käsitellyt jo yli miljoona tonnia biojätettä viimeisen 25 vuoden aikana ekoteollisuuskeskuksessa Ämmässuolla. Biojätteen käsittely alkoi vuonna 1993, jolloin ensimmäiset biojätekuormat saapuivat Ämmässuolle. Miljoonas biojätetonni vastaanotettiin Ämmässuolla syyskuun puolivälissä. "Aluksi biojätettä kompostoitiin ulkona aumoissa, mutta myöhemmin valmistuneiden kompostointilaitosten myötä käsittely tehostui ja nopeutui. Jos kaikki Ämmässuolle tuotu biojäte lastattaisiin rekkoihin, jonosta tulisi noin 500 kilometriä pitkä", kertoo HSY:n biojätteen käsittelystä vastaava toimintovastaava Christoph Gareis.  

Tällä hetkellä biojäte kompostoidaan ja osa mädätetään vuonna 2015 valmistuneessa biokaasulaitoksessa. Biojätteestä saadaan biokaasua sekä kompostia, josta tehdään multaa. Biokaasu käytetään uusiutuvan sähkön ja lämmön tuotantoon. HSY käsittelee vuosittain noin 55 000 tonnia biojätettä. Yhä edelleen valitettavan suuri määrä biojätteestä laitetaan sekajäteastiaan, josta se kulkeutuu jätevoimalaan poltettavaksi. "Vain kierrättämällä biojätteen saamme siitä talteen uusiutuvaa energiaa sekä pystymme palauttamaan takaisin luonnon kiertokulkuun humuksen sekä kasveille tärkeät ravinteet, kuten fosforin ja typen.  Mitä ahkerammin asukkaat lajittelevat jätteitään, sitä enemmän saamme materiaalia uusiokäyttöön. Kokosimme lajitteluvinkkejä www.kiitoskunlajittelet.fi-sivustolle auttamaan biojätteen lajittelussa", kertoo HSY:n ympäristöasiantuntija Hanna Tukiainen. 

HSY kannustaa asukkaita lajittelemaan biojätteen ja järjestää syys-lokakuussa Kiitos kun lajittelet -tapahtumia pääkaupunkiseudun kauppakeskuksissa. HSY:n ympäristöasiantuntijat opastavat biojätteen lajittelussa sekä muissa roskapulmissa.

Kiitos kun lajittelet -tapahtumat lauantaina kello 10-17:

  • 22.9. kauppakeskus Myyrmanni, Vantaa
  • 29.9. kauppakeskus Itis, Helsinki
  • 6.10. kauppakeskus Sello, Espoo 

Lähde: HSY


Päivitetty/Updated: 21.09.2018

Yhteistyökumppaneita

Twitter

Yhteistyökumppaneita

Tietoa Vastuullisuusuutisista

Vastuullisuusuutiset.fi on SoMe-kanava vastuullisille yrityksille ja organisaatioille.

Vastuullisuusuutiset.fi-portaalissa julkaistaan kotimaisia ja kansainvälisiä vastuullisuuden ja kestävän kehityksen uutisia päivittäin – 7 päivänä viikossa vuoden jokaisena päivänä kello 10.00 ja 17.30. Viikottain julkaisemme myös yhteistyökumppaneidemme parhaat käytännöt lukijoillemme.

Kello 10 ilmestyvän Vastuullisuusuutiset.fi-uutiskirjeen voi tilata kuka tahansa. Vastuullisuusuutiset.fi-uutisten toimituksesta vastaavat Crnet Oy ja CRnet Verkosto. Teknisestä toteutuksesta vastaa Metael Oy. Vastuullisuusuutiset.fi vastaava päätoimittaja on TkT Tuula Pohjola.

Lisää tietoa Vastuullisuusuutiset.fi-yhteistyöstä

About Us

Vastuullisuusuutiset.fi (CSR News) is a social media channel for responsible businesses and organizations.

Vastuullisuusuutiset.fi publishes national and international news about corporate social responsibility (CSR) and sustainable development - every day of the year at 10.00 and 17.30. We also publish weekly best practice news from our partner organizations.

Anyone can subscribe to the Vastuullisuusuutiset.fi- morning newsletter free of charge. The news are assembled by CRnet Oy and CRnet Network. The technical execution is provided by Metael Oy. The Editor in Chief is D.Sc.(Tech.) Tuula Pohjola.